Olemassaolon Arvoitus

On kohtuullisen vaikea ymmärtää, miksi täysin irrationaalisesi toimivia atomeja ja niiden muodostamia molekyylejä on muodostanut niinkin suuren kokonaisuuden kuin elävä olento. Atomi tasolla elävä olento tarkoittaa periaatteessa sitä, että tässä atomien muodostamassa kokonaisuudessa tapahtuu jatkuvasti muutoksia - molekyylit reagoivat.

Yksinkertaistetusti voidaanhan ajatella, että vaikkapa kuollut kettu on myös jatkuvan reaktiivisen aktiivisuuden alaisena, mutta tämä kuollut kettu ei olekaan välttämättä täysin kuollut. Ketun suolistossa bakteerit jylläävät vielä jopa viikkoja itse isäntäeläimen kuoltua, hajottajat hajoittavat ketun ruumista - ja hajoittaminen tapahtuu tietysti kemiallisten reaktioiden kautta.

Ajatellaanpa siis yksinkertaisempaa ulottuvuutta tähän seikkaan, vaikkapa virusta. Virusta pidetään täysin kuolleena silloin, kun se on solun ulkopuolella. Sillä ei ole omaa aineenvaihduntaa tai muutakaan liikehdintää - itse asiassa voi olla hyvin mahdollista, että se ei sisällä minkäänlaisia kemiallisia reaktioita. Lukuun ottamatta sen liikettä, joka tapahtuu ainakin osin kemiallisten reaktioiden kautta. Koska virus on kooltaan hyvin pieni, se sisältää hyvin vähän molekyylejä. Juuri tämän seikan vuoksi on helpompi tarkastella erittäin pieniä kohteita. Otetaan viruksen vierelle bakteeri, jossa tapahtuu jatkuvasti aineenvaihduntaa ja erittäin aktiivista kemiallista reaktiivisuutta. Bakteeri on siis elossa. Nyt pääsemmekin peruskysymykseen, miksi molekyylit, tarkemmin atomit, muodostavat sellaisen kokonaisuuden kuin bakteeri. Miksi ne tahtovat aktiivisesti reagoida toistensa kanssa ja saada bakteeri näyttämään meidän käsitteidemme mukaan olevan elävä?

Kuten jo aiemmassa postissa sanottiin, atomien lähes ainoa tarkoitus on saada niille niiden ominainen energiavaraus. Toisin sanoen elektronit ja protonit ovat niin kauan helposti reaktiivisia kunnes ne saavuttavat oikean energiatasapainon. Usein tämä taso tunnettaan oktetti, jolloin atomilla on ulkoelektronikuorellaan 8 elektronia. Tämän jälkeen atomeilla ei tulisi olla mitään käypää syytä reagoida enää ikinä. Nehän ovat saavuttaneet jo kaiken minkä toivovat.

Kuitenkin jostain syystä, nämä atomit(niin ne, jotka eivät ole vielä saaneet ominaista energiavarausta sekä sellaiset jotka ovat sen jo saavuttaneet) muodostavat valtavina yhdyskuntina molekyylejä ja sitä kautta soluja. Valtavat määrät erilaistuneita soluja työntyy yhteen ja muodostavat kohtuullisen rationaalisen järjestelmän, joka pystyy absorvoimaan sekä emitoimaan energiaa. Tiede ei tule koskaan pystymään selittämään, miten tällainen on mahdollista. Miksi molekyylit järjestäytyvät solun eri osiksi, miten ne pystyvät siihen? Miksi osa atomeista muodostaa molekyylejä, jotka voivat muodostaa mm. soluseinän, -kalvon, liposomeja, dna:ta, rna:ta jne. Tähän voidaan todeta vain, että valtaosan atomeista täytyy saada optimaalinen energiataso näiden järjestäytymisien kautta, muutenhan ne tekisivät kaiken aivan turhaan. On toki selvää, että kaikki atomit eivät varmastikaan saa tällöin energiatasojaan optimaalisiksi, joten nämä järjestelmät(esim. solut) ovat valmiina reagoimaan edelleen.

Nyt tulee vuoroon solujen muodostamat järjestelmät, kudokset. Niin veri kuin lihaskudos ovat täynnä yhtenäiseksi järjestelmäksi pakkautuneita soluja. Voidaanko tällöin siis olettaa, että taas uudet atomit ovat saavuttaneet soluissa optimaalisemman energiarakenteen kuin silloin, kun ne olivat vain yksittäisiä soluja? Ihmisen tavoittelu kohti rationaalista vaihtoehtoa pakottaa tekemään niin. Mitäänhän ei tapahdu ilman syytä tai tarkoitusta - eihän?

Nyt olemme siis päässeet jo siihen asti, että atomit ovat yrittäneet saada optimaalisen energiarakenteen ja niistä on muodostunut molekyylejä - molekyylien sisältämät optimaalista energiarakennetta tavoittelevat atomit ovat aiheuttaneet sen, että molekyyleistä on muodostunut soluja. Koska ei ole koskaan mahdollista, että kaikki solun atomit saisivat optimaalisen energiarakenteen, solujen atomit reagoivat ja koittivat tasoittaa atomien energiarakenteen epäsymmetrisyyttä muodostamalla toisten solujen kanssa kudoksia. Tämä sama rata jatkaa kulkuaan kohti ihmisen rakennetta.

Tästä päätelmästä pääsemmekin siihen pointtiin, että ihminen on jatkuva solujen energiaepäsymmetrisyyden taistelukenttä. Rationaalisuuden nimissä kaikki mitä tapahtuu meissä, pitäisi perustua solujen tarkoitukselliseen toimintaan. Kuten em. solujen ainoa tarkoituksellinen toiminta on saada optimaalinen energiarakenne(oktetti jne.). Koska ajatuksemme ja toimintamme on pelkästään atomien välistä energiatasapainon korjailua, emme voi itse määrittää omia tekojamme. Atomit järjestäytyvät omia aikojaan ja meidän toimintamme menee niiden mukaisesti. Me ajattelemme ja toimimme silloin kun atomit alkavat täydentää energiaepäkohtiaan.

Kun alamme johtaa tätä päätelmää siihen, että millainen päätösvalta meillä(ihmisillä) on omaan olemassaoloomme, tulee meidän koittaa edes jotenkin määrittää oma olemassaolomme. Mikä me olemme? Mitä olemme suhteessa atomeihin tai molekyyleihin? Koska aivomme koostuu valtavasta kokonaisuudesta atomeja ja molekyylejä, voimmekin yksinkertaisesti todeta, että me olemme vain ja ainoastaan atomien ja molekyylien muodostama kokonaisuus. Tällöinkin tulee eteen se ongelma, että mitä tarkoittaa tajuntamme. Miksi me tajuamme asioita - onko jokin atomien muodostama järjestelmä vain ja ainoastaan tajuntaa varten ja tällöinkin, miten ihmeessä tajunta muodostuu? Kenties asia ei olekaan niin monimutkainen kuin miltä saamme sen näyttämään. Kenties tämä atomien muodostama järjestelmä, joka muodostaa tajuntamme, on esimerkiksi pieni osa aivoissamme sekä tajuntamme on vain yksinkertaisia kemiallisia reaktioita.

Mikäli meidän tajuntamme on vain yksinkertaisia kemiallisia reaktioita atomien välillä onkin outoa ajatella, että juuri nuo atomit ajattelevat ja pohtivat juuri tällä hetkellä itseään ja juuri tällä hetkellä tapahtuvia kemiallisia reaktioita. Atomeista onkin tullut yht`äkkiä itsetietoisia.
Nyt kun olen edes jossain suhteessa antanut lukijalle avaimet tutkiskella omaa olemassaoloaan, voimmekin palata ihmisen päätösvaltaan omasta olemassaolostaan. Edellä mainittujen päätelmien perusteella, olemme siis täysin yksittäisten atomien välisten reaktioiden(sekä niiden aiheuttamien ketjureaktioiden) moukaroimia. Kaikki mitä meille tapahtuu tai mitä teemme tapahtuisi joka tapauksessa.

Haluan kuitenkin osoittaa tähän toisenkin näkökulman. Entä jos olemassaolomme ja tajuntamme, siis jonkin sortin atomien muodostama suuri kokonaisuus, pystyykin hallitsemaan tätä kaaosta, jota nimitämme itseksemme. Entä jos ajatuksemme ei olekaan vain sinne sun tänne riehuvia kemiallisia reaktioita vaan tajuntamme pystyy vaikuttamaan milloin nuo kemialliset reaktiot tapahtuvat. Kun haluamme ajatella tuota kuollutta kettua, tajuntamme antaa tietyille atomeille luvan reagoida, jolloin tajuntamme tiedostaa tuon reaktion(reaktiosarjan) ajatuksen kuolleesta ketusta? Tällöin me hallitsisimme kaaosta.